torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen on pilalla


Kuva: Lotus Head, Wikimedia Commons
Munapulasta on revitty uutisotsikoita pitkin viikkoa. Kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään vaikka nyt pitäisi olla kananmunien kovin sesonki. Kukaan ei kuitenkaan kiinnitä huomiota todelliseen ongelmaan - suklaamunien totaaliseen puuttumiseen.

Kotona 5-vuotias on piirtänyt erilaisia karttoja ja suunnitelmia jo viikon ajan. Itse keksityn pelin nimi on "Munapolku" ja se sisältää monimutkaisia sääntöjä, Angry Birds -possuja ja mystisiä tähtiä.

Vanhemmille konseptin yksityiskohdat jäävät hämäriksi, mutta koko pelin tarkoitus on kristallin kirkas - syödä pääsiäismunia niin paljon, että napa tärisee. "Munapolku" on pääsiäisloman täyttymys, kaiken hauska lähde, onni ja autuus.

Äidin tehtävänä on hankkia pääsiäismunat.

Äiti on tänään vieraillut seuraavissa liikkeissä: Alepa, Siwa, K-supermarket, K-citymarket (no okei, täällä käytiin viikko sitten), Ruohonjuuri, Punnitse & Säästä ja Reilun kaupan tähti. Mistään ei löydy pääsiäismunia, joiden kaakaon alkuperän vastuullisuus olisi kuluttajan todennettavissa.

Ihmeitä ei vaadita - Reilun kaupan merkki olisi kiva ja tässä epätoivon tasossa kelpuutetaan vaikka se Rainforest Alliancen sammakko. Kaakaon vastuullisuus ei kuitenkaan taida kiinnostaa pääsiäismunabisnestä - tärkeintä on, löytyykö munasta Hevisaurus, Barbapapa tai jonkinlainen prinsessa. Munista löytyvien härpäkkeiden ja maskottien alkuperän pohtimista ei vastuullinen kuluttaja muuten viitsi edes aloittaa.

Miten ihmeessä äidillä on aikaa ravata keskellä työpäivää pitkin Helsinkiä etsimässä eettisiä suklaamunia? Ei olekaan. Pääsiäisen pyhät itkevä lapsi on kuitenkin kauhukuva, joka ajaa kaiken edelle. Työt tehdään sitten vaikka yöllä kun sokerihumalaan väsähtänyt tenava on kuukahtanut sängyn pohjalle.

Kaupan ketjut kertovat kilpaa miten asiakas saa valita ja että kaupan tehtävänä on tarjota erilaisia vaihtoehtoja. Missä ne vaihtoehdot nyt ovat kun niitä tarvitaan?

Kaakaontuotannon ongelmat eivät ole uutinen kenellekään. Pysäytetään kadulta kuka vaan niin hän osaa yhdistää lapsityövoiman hyväksikäytön kaakaoon. Länsi-Afrikassa jopa 1,8 miljoonaa lasta työskentelee kaakaoteollisuudessa, heistä tuhannet ihmiskaupan uhreina. Kukaan tuskin haluaa oman pääsiäisenviettonsa linkittyvän näihin ongelmiin.

Joka vuosi mediaan nousee uutisia ja reportaaseja kaakaontuotannon lapsityövoimasta Ghanassa, Norsunluurannikolla, Malissa. Montako juttua pitää vielä tehdä, että hyllylle saataisiin edes yksi vaihtoehto?

Kertokaa mistä niitä munia saa, maksan mitä tahansa!

2 kommenttia:

  1. Kannattaa käydä vilkaisemassa Stockmannin herkkua. Sieltä (tai siis Tampereen Stockalta) ainakin itse löysin viime vuonna herkullisia Reilun kaupan suklaamunia. Ne tosin olivat enemmän aikuiseen makuun, ne olivat pussissa, pienikokoisia ja sisällä ei ollut leluja vaan eri makuisia täytteitä.

    Munat olivat tummasta suklaasta, valkosuklaasta ja maitosuklaasta. Itse en ole vielä ehtinyt käydä katsomassa, löytyisikö niitä tänä vuonna,mutta töiden jälkeen pitää käydä kyllä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, täytyypä sitten käydä vielä Stockalla!

    VastaaPoista